Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 
  Laikarotuja on maassamme kolme

Kolmesta Suomessa rekisteröitävästä laikaroduista suosituin on tällä hetkellä itäsiperianlaika. Länsisiperialaisenlaika on toiseksi suosituin häviten itälaikalle vai hieman. Venäläis-eurooppalainen laikoja on noin kuudesosa maamme laikojen rekisteröinnistä

Tähän kirjoitukseen olen lainannut tekstiä vanhoista Laikalehdistä mm. Urpo Kainulaisen kirjoitus Laika 1/92 on suurelta osaltaan pohjana tälle kirjoitukselle. Lisäksi tässä on käytettynä lähdemateriaalina rotumääritelmää ja itäsiperianlaikojen jalostusohjelmaa vuosille 1994-1999.

Tässä kirjoituksessa keskitytään itäsiperianlaikaan.

Rodun alkuperä
Itäsiperianlaikan levinneisyysalue alkuperämaassaan on valtavan kokoinen itäsiperia vuoristo- ja taiga-alueineen. Moninkertaisesti Euroopan kokoiselta alueelta koostuvat koirat ovat kaikki itäsiperianlaikoja, vaikka ovatkin paikallisesti muotoutuneet hieman erityyppisiksi ja kokoisiksi. Tyyppieroista johtuen rodulle oli kaavailtu jopa kahta eri rotumääritelmää- suuri ja keskikokoinen itäsiperianlaika.

Aloittaessa itäsiperianlaikan jalostusta entisen Neuvostoliiton (Venäjän) kulttuuriosissa sekoitettiin eri itäsiperianlaikatyypit keskenään. Tästä johtuen ei nykykannan väri ja rakenne vastaa alkuperäisiä rotutyyppejä.

Itäsiperianlaika voidaan jakaa alkuperäisten esiintymisalueiden mukaan viiteen kantatyyppiin: Evenki-tyyppi, Irkutsk-tyyppi, Jakutia-tyyppi, Amur-tyyppi ja Tofolar-tyyppi. Itäsiperianlaikan kehittämisessä evenki-tyypillä on ollut vallitseva merkitys, ja varsinkin pohjoismaiden kantakoirat ovat valtaosin evenki-tyyppisiä. Evenkien alueelta peräisin olevat koirat ovat suuria, rakenteeltaan voimakkaita ja kuivia. Jalat ovat pitkät, pää voi olla kevyt, ja korvat sijoittuvat korkealle, lähelle toisiaan. Väri on useimmiten valkoinen, valkoharmaa tai valkoinen suurin mustin tai harmain laikuin. Koirat ovat varhain metsästyskypsiä (6-9KK) ja ovat useimmin kaiken viljan pyytäjiä.

Toinen tärkeä tyyppi itäsiperianlaikan kehittämisessä on Irkutsk-tyyppi, jota voidaan kuvata seuraavasti: Koirat ovat voimakkaita, joskus hieman raskaita, kooltaan keskikokoisia. Pää on leveä ja voimakas, ja korvat sijaitsevat kallon sivuilla erillään, väri on tavallisimmin musta tai mustanruskea pienin valkoisin läikin (karamis). Valkeat tai kirkkaan väriset koirat ovat harvinaisempia. Irkutsk-tyypin koirat eivät ole niin monipuolisia ja varhaiskypsiä kuin evenki-tyyppiset koirat.

Muista tyypeistä mainittakoon, että mm Jakutiassa pyrittiin jalostamaan ja kehittämään sen alkuperäistä rotutyyppiä. Alkuperämaassa oli myös hajaannuksia rodunjalostustavoitteissa.

Pystykorvaisten koirien jaottelu maantieteellisin perustein saatettiin päätökseen aloittamalla itäsiperianlaikan koonti Jenisein ja Tyynen valtameren välisen metsätundra-alueen keski- ja eteläosista. Noille maille on aikoinaan kulkeutunut erilaisia kansoja hyvin erityyppisine koirineen. On ollut kookkaita, vankkoja laukkaaja ravaajatyyppejä, mutta myös pieniä epämääräisiä pystykorvamuotoja, joiden kaikkien yhteinen ominaisuus on ollut samanlainen pyyntitapa.

Kun rodun perustavan kartoituksen suorittivat kokenut metsästäjä ja biologi, päädyttiin isokokoiseen koiraan, koska taigassa koiran on pyynnin ohella vedettävä ahkiota ja tarvittaessa oltava isännän henkivartijana. itäsiperianlaikan kehittämisestä on huolehtinut jo pitkään Irkutskin lähistöllä toimiva koiratarha. Sen ohella yksityiset henkilöt ovat kasvattaneet niitä. Itäsiperianlaikoista löytyy jatkuvasti erinomaisia käyttökoiria.

Suomeen tulo

Ensimmäiset itäsiperianlaikayksilöt toi Suomeen Elsa Siren. Varsinaisena rodun "isänä" voidaan pitää sodankyläläistä Matti Kuivilaa, joka kuuluu yhtenä koirankasvattajien kiitettyjen ja kirottujen joukkoon. Positiivisimmin itäsiperianlaikan maineeseen vaikuttanut henkilö on legendaarinen koirankasvattaja Eero Peiponen ,joka on kasvattanut kaksoisvalioita viidestä eri koirarodusta. Laika puolella alkoi syntyä heti jälkeä. Huippuina Ruotsiin myyty SF&S K&MVA Sokol, sekä SF&MVA Peni, joka on ollut Suomen itäsiperianlaikojen tasokkain periyttäjä sekä ulkomuoto- että käyttöpuolella.

Itäsiperianlaikan suomalaiset kantakoirat ovat pääsääntöisesti evenki-tyyppisiä suuria ja pitkäjalkaisia. Evenki-tyypille ominainen kallon muoto lienee yksi syy kapeakalloisuuteen, mikä lyhytrunkoisuuden ohella on ulkomuotojalostuksessa huomioitava seikka. Koska itäsiperianlaika Suomessa on yhtenäisempi kuin alkuperämaassa, ei sieltä pidä tuoda ilman tarkkaa harkintaa yksilöitä, jotka poikkeavat suuresti nykyisestä koirakannastamme.

Yleisvaikutelma

Itäsiperianlaika on kookkain laikarotu. Rodun säkäkorkeus ihanne on 61 cm uroksella ja nartulla ihannekorkeus on 57cm, rungon pituus on selvästi korkeuttaan pidempi. Luuston ja kallon järeys erottavat sen muista laikaroduista parhaiten, suosittavin väri karamis on ominaisinta itälaikalle, vaikka väri ei ole tiukkaan määrätty rodun ulkonäkökysymykseksi.

Itäsiperianlaika on suurehko, luustoltaan ja rakenteeltaan voimakas, jäntevä ja kuiva. Iho tiivis, melko paksu, ilman poimuja. Lihaksisto voimakas. Itäsiperianlaika poikkeaa muista laikaroduista siten, että siinä on yhdistettynä veto- ja metsästyskoiria. Kyseessä ei kuitenkaan ole vetojuhta, vaan juoheva liikkuja.

Itäsiperianlaika on ollut kolmesta laikarodusta jalostamattomin ja alkukantaisin metsästyspystykorva. Kritisoidusta suppeasta tuontikoirakannasta on kuitenkin ollut etua suomalaisen itäsiperianlaikakannan luomisessa. Suomessa on tällä hetkellä ulkomuodollisesti kohtuullisen yhtenäinen ja varsin hyvin nykyistä rotumääritelmää vastaava koirakanta. Virallinen rotumääritelmä on suhteellisen nuori, joten rotua tulee tarkastella hieman toisesta näkökulmasta, kuin esim samanmuotoisia norjanharmaahirvikoiraa tai suomenpystykorvaa.

Rotumääritelmää

Säkäkorkeus on uroksilla 55-64 cm ja nartuilla 51-60 cm. Säkäkorkeuden ja rungon pituuden suhde uroksilla 104-109, nartuilla 107-112 Sallitaan 2 cm:n ylitys tai alitus säkäkorkeudessa. Itäsiperianlaika on pitkärunkoisin kaikista laikaroduista, ja sen tulisi näkyä leimallisena koiran ulkomuodissa.

Pituusindeksiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota jalostusvalinnassa, koska suomalaisessa koirakannassa esiintyy liiaksi lyhyt runkoisuutta. Ruotsin laikakerhon jäsenten Irkutskin koiratarhalta saama varsin seikkaperäinen anatomia- ja ulkomuotoinfo kuvaavat myös itäsiperianlaikan voimakasta lantiorakennetta, joka yhdessä kaareutuvan selkärangan kanssa antaa tyypillisen takakorkean vaikutelman. Kyseessä siis on rodulle kuuluva ominaisuus, joka ei ehkä ihmissilmälle ole kauneusarvo, mutta joka takaa jänikset ja ketut tavoittavan nopeuden ja kestävyyden.

Väri: Mustankirjava, yksivärinen musta, harmaa, punaruskea ja harmaan-ruskea erisävyinä. Suotavin väri musta, laikullinen (=Karamis). Yleisvärin väriset pilkut raajoissa sallitaan. Ei-toivottuja ovat kokovalkoinen, vaaleankeltainen, kirkas puna(ruskea) ja pilkut päässä. Värien muuntelu on perinnöllisyystieteessä pisimmälle tutkittu ja helpoimmin hallittavissa oleva asia. Väritys ja sen jalostaminen eivät kuitenkaan millään tavalla edistä laikan arvoa metsästyskoirana. Siksi onkin omituista, että juuri itäsiperianlaikan väritykseen on niin näyttelyissä kuin joidenkin kasvattajien jalostustyössäkin kiinnitetty niin suurta huomiota. Mikäli metsästyskoiran eri ominaisuudet halutaan panna tärkeysjärjestykseen, ovat metsästysominaisuudet ja luonne (=ihmisarkuus ja -vihaisuus on kitkettävä) ensimmäisellä sijalla. Sitten vasta tulee ulkomuoto ja väritys, ja sekin siten, että päähuomio kiinnitetään rakenteelliseen tarkoituksenmukaisuuteen. Värin tulee pysyä rotumääritelmän rajoissa, mutta juuri muuta merkitystä sillä ei ole.


Metsästyksestä ja käyttökokeista

Monikäyttöisyys takaa laikoille pitkän metsästysajan. Kuitenkin näyttäisi siltä, että hirvi on laikojen pääriistaa Suomessa. Hirviä ammutaan Suomessa vuosittain n. 30000 kpl, ja karhuja vain muutama kymmenen, joten mielestäni jalostuspainotus tulisi olla hirvipuolella. Jotkut metsästäjät haluavat keskittyä vain turkisriistaan ja karhuun, ja silloin tulevat kyseeseen puhtaat karhunhaukkulinjat. Venäläisten koira-asiantuntijoiden mukaan juuri karhunhaukkujat edustavat riistaverisintä koira-ainesta. Myös sillä alueella riittää työtä määrällisestikin kaikkien laikarotujen käyttö on ollut vähäistä. Itäsiperianlaikoista on nykyisin tullut useita niin muoto- kuin käyttövalioita. Nykyiset hirvikoe-säännöt soveltuvat erinomaisesti tehtäväänsä, ja laikoilla on mahdollisuus kyvyillään päästä todella huipputuloksiin, tästä kertoo mm itäsiperianlaikojen tulokset hirvenhaukun ystävyysotteluissa jolloin ne saavuttivat voiton niin harmaa-hirvikoirajärjestöstä kuin pystykorvajärjestöstäkin. Uskoisin, että juuri yhteistyö, kytkettävyys, nopea haku ja pysäytyskyky ovat laikojen valtteja hirvikokeissa.

Karhupuolella itäsiperianlaikat ovat menestyneet mukavasti. Karhukokeen yksin- ja parityöskentelyssä on saavuttanut usea koira diblomin. Kolmosen työ- ja pesädiplomeja on kymmeniä.

Tulevaisuus Laikajalostus siirtyy ja on siirtynyt suurkasvattajilta yksittäisille rodunharrastajille, joiden merkitys rodun kehitykselle on ratkaiseva. Metsästysominaisuuksien kehittäminen on laikajalostuksessa ensimmäisellä sijalla, ja koetulokset ovat luotettavin ja puolueettomiin valintakriteeri. Valitettavasti vain kokeisiin osallistuminen ei vielä ole edes tyydyttävää. Vasta kun koetuloksia on riittävästi, on täysipainoinen jalostus mahdollista. Ainesta laikoissa näyttäisi olevan.

LAIKA - TULEVAISUUDEN METSÄSTYSKOIRA

Kennelterveisin Erkki Partanen
 

 

©2017 Itäsiperianlaika - Idän Suurriistakoirat ry - suntuubi.com